URHEILIJAN TARINA: Skaalatun kovakuntoisin Kati Immonen lähti nollasta, teki kovaa työtä ja voitti epäluulonsa – “Ajatukset siitä, ettei osaa, pysty tai pärjää, ne jäivät taakse”

Viime helmikuussa Winter War kokosi Tampere Areenalle joukon Suomen kovakuntoisimpia urheilijoita. Tästä 72 urheilijan joukosta 64 kisasivat yleisessä sarjassa, kahdeksan skaalatussa sarjassa.

Hetkinen, mitä tarkoitetaan skaalatulla? Lue aiemmin julkaistu esittely sarjasta: Esittelyssä skaalattu sarja

Toiminnallisen harjoittelun harrastajille suunnatun skaalatun sarjan myötä kisayleisö niin Areenalla kuin kotikatsomoissa pääsi todistamaan hienoja urheilijatarinoita.

Yksi niistä on joukossa mukana olleen ja sarjan voittaneen Kati Immosen.

– Se oli ihan mieletön kokemus. Olen aina ollut hyvin realistinen tavoitteideni kanssa, ja olin aina ajatellut, että isommat kisakentät on vaikea tavoite, ja että olisi hyvin vaikea, ennemmin täysin mahdotonta, päästä sinne asti. Nyt tuntuu oudolta, että se kaikki tosiaan tapahtui viime talvena, urheilija muistelee.

Perniöstä kotoisin oleva, ammatiltaan bioanalyytikko ja tällä hetkellä terveystieteiden maisteria Oulun yliopistossa viimeistelevä Immonen, 34, antaa itsestään haastattelun ensi sekunneilta lähtien hymyilevän ja positiivisen kuvan. Mutta kuka siis on Kati Immonen?

– Jaa, tämä on kyllä vaikea… Olen varmastikin määrätietoinen, ja myös aika välittävä, positiivinen, sosiaalinen, kova puhumaan ja nauramaan. Olemme täällä Oulussa tällä hetkellä miehen kanssa, molemmat tehdään töitä ja opiskellaan ja toivottavasti suunnataan joskus etelään takaisin. Harrastan siis CrossFittia ja agilityä koiran kanssa, mutta pääasiassa viime vuosi on mennyt koulun ja töiden ja harrastusten yhteensovittamisessa. Tällä hetkellä olen opintovapaalla, urheilija luettelee.

Tie pohjoisempaan kävi Turun ja Tampereen kautta, ja Tampereen vuosilta mukaan tarttui yksi elämän suurimpia intohimoja: Immonen suuntasi CrossFit-salille tuttavien kannustuksen ja ”mainospuheiden” myötä vuonna 2012, mistä lähtien toiminnallinen harjoittelu on vienyt mukanaan.

– Silloin oli Tampereella vielä CrossFit 33100-salin Haarlankadun ”ghetto” olemassa. Ne oli hyviä aikoja. Siellä kävin peruskurssin, mistä kaikki sitten lähti.

Laji sai nopeasti paikan muutoinkin vahvasti urheilumielisen Immosen sydämestä. Nuorempana kilparatsastusta sekä koripalloa pitkään harrastaneena hän tunsi löytäneensä uudesta lajista paitsi hienon treenimuodon, myös jotain aivan uutta.

– Muistan vieläkin sen tunteen, kun ajelin ekalta tunnilta himaan ja soitin äidille, että tää on ihan varmasti se mun juttu. Olin toki aiemmin jumppailut ja treenannut, mutta en mitään tällaista. Näin aikuisiällä on vaikeampaa löytää sellaista lajia tai tekemistä, mistä saa paljon kiksejä sekä intoa kehittyä ja kehittää itseään jatkuvasti. Tätä kautta sellainen löytyi, tällä hetkellä jo konkariharrastaja kertoo.

Immosen alkutaival toiminnallisen harjoittelun saralla ei kuitenkaan alkanut niin kuin vankan urheilutaustan kerryttäneenä hän oli odottanut.

– Taustan kautta kuvittelin, että kun aloitin CrossFit-harrastuksen, olisin jonkinlaisessa kuosissa. Joutui kyllä nöyrtymään pahemman kerran! Lähdin käytännössä täysin nollasta – tuli burpeet, leuanvedot, tuplanaruhypyt ynnä muut täysin uusina asioina. Vaikka olin ollut valmennuksessa ja treenannut, niin aivan erilaista se oli ollut niinä ”vanhoina aikoina”. Siitä sitten lähdettiin eteenpäin.

Ja eteenpäin on menty. Päämäärätietoinen harrastaja-urheilija tiesi haluavansa päästä kisakentille asti, mutta lajin tuntemuksen ja seuraamisen pohjalta hän tiesi myös, että matka olisi pitkä, ehkäpä liiankin. Skaalatun sarjan mukaantulo muutti tilanteen kuitenkin täysin.

– Tämä on ollut alusta alkaen tosi hauskaa. Oon todella kilpailuhenkinen, ja tämä oli loistava ja järkevä tapa siihen, että voi mitata osaamistaan – ilman, että tarvitsee temmata vaikkapa 70 kiloa. Toki ajattelin siinä myös, että jos menee hyvin, niin voi päästä isollekin kentille, olihan se iso porkkana. Mutta siis vain, jos kaikki menisi tosi hyvin ja olisi tasaisen hyvä. Ja kyllä päätin, kun lähdin tekemään karsintoja, että sinne mennään.

Immonen kertoo, ettei ole koskaan kokenut olevansa erityisen lahjakas lajissaan, mutta on osoittanut, että puhtaalla sinnikkyydellä ja määrätietoisuudella voi saavuttaa paljon.

– Olen kaikki tai ei mitään -tyyppinen ihminen – kun asetan tavoitteen, niin se myös saavutetaan, Immonen painottaa.

“Olen kaikki tai ei mitään -tyyppinen ihminen – kun asetan tavoitteen, niin se myös saavutetaan.”

Vaikka skaalatun sarjan karsintalajit saavat Immoselta paljon kehuja, osoittautui karsinta hänelle viime kaudella haasteeksi. Kaksi ensimmäistä lajia Immonen teki kertaalleen, mutta kolmannen kohdalla mukaan tuli vaikeuksia, ja tilanne äityi tiukaksi. Kilpailija ei kuitenkaan antanut periksi.

– Oli todella hyvät lajit, liippasi aika läheltä itse kisasarjaa, samalla ajatuksella, kohtalaisen pienin helpotuksin. Koin lajit hyvin haastaviksi itselleni – sai taas huomata omat heikkoutensa! Kolmannen lajin jouduin uusimaan montakin kertaa, sillä tilanne meni todella tiukaksi. Muistaakseni siinä taisi olla tangon yli hyppyjä, mikä on mun iso heikkous yksinkertaisuudestaan huolimatta! Lopulta sain kaikki tehtyä, ja kiitinkin (Pajarin) Hannua jälkeenpäin, että oli haastavia, mutta hyvin testaavia lajeja. Ei kuitenkaan sellaisia, että olisi taidollisesti tarvinnut mitenkään jännitellä.

Tiukoille päättyneen karsinnan päätteeksi paikka päätapahtumaan oli hallussa, mutta itse kisaan valmistautuminen oli myös oma tehtävänsä. Ystävien kisakokemusten seuraaminen oli tehnyt menon kisakentillä Immoselle jo tutuksi, mutta omaa jännitystä se ei kuitenkaan poistanut.

– Olen aivan hirveä jännittäjä, ihan turhienkin, jokapäiväisten asioiden kanssa. Juttelin kavereille silloin siitä, miten jännittää, että menee pasmat sekaisin eikä saa mitään tehtyä. Kaikki kuitenkin totesivat, että kun kello lähtee käyntiin ja laji alkaa, niin kaikki unohtuu. Sitten niin kävikin: kun pääsi tekemään suoritusta, jännitys katosi. En tiedä, onko tässä universumissa yhtään ihmistä, joka ei jännitä!

Kaikkinensa kisakokemus nousee Immosella yhdeksi elämän hienoimmista. Kilpailijasieluiselle itse tapahtuma oli jo suuri asia, mutta siinä kiteytyivät yhtä lailla myös liikkumisen, terveyden ja hyvinvoinnin sekä tavoitteellisuuden arvot. Hyvinvointia määrittävät Immosen mukaan myös monet muutkin liikkumisen yhteyteen kulminoituvat seikat.

– Liikunta on iso osa mua, kaikkea mitä olen. Tavallaan urheilun myötä ovat sitten tulleet muutenkin terveelliset elämäntavat – ne kulkevat mun elämässä aika lailla käsi kädessä. Olen saanut urheilun, etenkin CrossFit-harjoittelun, kautta aivan mielettömän määrän ystäviä, mikä vaikuttaa hyvin vahvasti hyvinvointiin. Ja jos miettii yleistä hyvinvointia, niin kun on liikunta, ruokavalio ja sosiaaliset suhteet balanssissa, pääsee pitkälle. Varmasti urheilu ja sen myötä elämäntavat auttavat myös jaksamaan arjessa, vaikka olisikin paljon töitä, koulua ynnä muuta. Kaikki tavallaan yhdistyy: vaikka menisi salille hyvin väsyneenä, niin siellä vietetty aika ystävien ja treenin parissa tekevät kyllä todella hyvää.

Tavanomaisen kisajännittämisen rinnalla Immosen kohdalla koko WW-kokemusta määritti toinenkin, iso seikka: MS-tautia sairastava Immonen otti kisassa rohkean askeleen ja puhui tilanteestaan ensimmäistä kertaa julkisesti.

– Olen yleensäkin puhunut asiasta aika vähän, vaikka diagnoosistani on jo monta vuotta aikaa. Läheiset ovat toki tienneet, mutta en ole sen tyyppinen, että haluaisin hirveästi tuoda minua tai asioitani esiin. Jos se näkyisi mussa vahvemmin, niin ehkä sitten olisin puhunut siitä enemmän. Olen kuitenkin voinut hyvin ja pysynyt hyvin terveenä. Varmaan asian julki puhumiseen kisoissa ajoi itse kisatilanne ja tunteiden nousu pintaan, ja kun siinä konkretisoitui, että mä pystyin tähän.

Immonen näyttää väistämättä tietynlaista sairauteen liitettäviä mielikuvia purkavaa esimerkkiä. Kuten hän painottaa, kyseessä on vakava sairaus, mutta monilla tuntuu olevan asiasta vähän tai ei lainkaan tietoa.

– On kuitenkin ollut niin, ettei tämä sairaus ole vaikuttanut omalla kohdallani liikuntakykyyn. Siltikin joskus ihmisten reaktiot ovat olleet jollain tapaa määriteleviä, vaikka sairaus ei aina ole sitä mitä monet yhä luulevat. Olen hyvä esimerkki siitä, että oikeanlaisessa tilanteessa, hyvällä lääkityksellä ja hoidolla, tämän kanssa voi elää hyvin normaalisti. Tiedostan hyvin sen, että tämä on vakava loppuelämään vaikuttava sairaus, mutta siltikin usein luodaan sellainen kuva, että elämä on diagnoosin jälkeen mennyt tai tulevaisuus johtaa vain pyörätuoliin, Immonen selittää.

Immosen asenne ei ole diagnoosin jälkeen järkkynyt, vaan urheilija elää lapsuudesta asti mukana olleiden oppien mukaan.

– Asenne ratkaisee! Niin äiti on opettanut, ja se pätee aina. Kai tässä olisi syvemmässäkin montussa, jos ei näin ajattelisi. Asenne on siis se, että jokainen päivä eletään ja tehdään täysillä, kun ei voi tietää, mitä vaikkapa kymmenen vuoden päästä tapahtuu. Otetaan nyt kaikki irti.

– Olisi toki mahtavaa, jos voisin vedota sairauteen vaikka siinä, etten kyykkää 110 kiloa, mutta se johtuu ihan vain siitä, ettei mulla ole tarpeeksi voimaa jaloissa, urheilija hymähtää.

Olisi toki mahtavaa, jos voisin vedota sairauteen vaikka siinä, etten kyykkää 110 kiloa, mutta se johtuu ihan vain siitä, ettei mulla ole tarpeeksi voimaa jaloissa.”

Skaalatun sarjan sääntöjen mukaisesti Immonen ei saa enää osallistua sarjaan. Tulevana talvena perheen arjen täyttääkin suurempi muutos, sillä Immonen odottaa parhaillaan ensimmäistä lastaan, jonka on määrä syntyä juurikin WW:n kisaviikon ympärillä. Viime talven kisapaikka ja siihen johtanut työ korostuvat tätä ajatellen entistä kirkkaampina.

– Kyllä kun sitä ajattelee, niin viime kausi oli aivan ainutlaatuinen mahdollisuus, varmastikin, Immonen pohtii naurahtaen.

Raskausaikanakin kilpahenkisen Immosen tavoitteellisuus säilyy – vaikkakin hieman eri skaalassa.

– Kun tehdään jotain, niin siinä on aina joku tavoite: ratsastuksessa se oli kilpailut, koriksessa pelattiin sarjaa, juoksussa menin puolimaratoneja. Nyt kun tila on tämä, on yleisesti tavoite päästä vain liikkumaan.

Tuleville skaalattuun sarjaan osallistuville konkari haluaa kuitenkin antaa pari kunnioitettavaa neuvoa ja kannustusta.

– Oli sun tavoite päästä kisaan tai ei, niin tämä on oiva keino vähäsen haastaa itseään ja testata kuntoaan. Hyvällä saumalla voit päästä isoille kentille asti! Siellä oli fasiliteetit niin kohdillaan, että se kokemus jäi ikuisesti omaan muistiin. Ajatukset siitä, ettei osaa, pysty tai pärjää, ne jäivät taakse. Ja nyt onkin mahtavaa, että sarjaa on laajennettu, ja entistä useammat pääsevät mukaan. Haluan kiittää täysin järjestäjiä viime kausista, ja suosittelen kaikkia kovasti ottamaan osaa, Immonen luettelee.

– Vitsit se oli siistiä.