Urheilijakuva: Laura Pihkala, tasapaino elämässä (1/3)

WW:n Urheilijakuvan kolmiosaisessa sarjassa esitellään kisalavoilta vuosien varrelta koko lajikansan tietoisuuteen nousseen, yleisen sarjan urheilijan tarinaa ja matkaa läpi treeni- ja kisakausien. Ensimmäisessä osassa pureudutaan elämän ja harjoittelun tasapainottamiseen ja valmistaudutaan samalla tulevan talven kisojen karsintaan.

Alkujaan tamperelainen, nykyään pääkaupunkiseudulla vaikuttava Laura Pihkala, 26, on tuttu nimi ja kasvo monille CrossFit-harrastajille. Kahdesti Winter War -kisoissa kisannut urheilija nappasi viime talvena Tampere Areenalla kunnioitettavasti sijan 7. Uusi talvi tekee tuloaan, ja niin tekee uusi WW:n karsintakin: lukuisten muiden urheilijoiden tavoin Pihkala valmistautuu parhaillaan ensi viikolla alkavaan kolmiviikkoiseen koetukseen.

Urheilijan elämän täyttävät helsinkiläisellä Konalan CrossFit 10K:lla tavoitteellisen treenaamisen lisäksi valmentaminen ja ”saliemännän” rooli sekä Meilahdessa leikkaussalisairaanhoitajan päivätyö. Aina kaikki ei arjessa kuitenkaan taivu samaan muottiin, ja tämän Pihkalakin joutui kohtaamaan. Miten löytää tasapaino työn ja urheilun välille, entä päästä ylirasitustilasta eteenpäin?

 

Mitä kuuluu?

“Kiitos, oikein hyvää! Viime aikoina on alkanut löytymään aika hyvä tasapaino elämään, että eipä juurikaan valittamista!”

Millainen on taustasi Winter Warin parissa ja mikä sai sinut aikanaan lähtemään mukaan?

“Olin katselemassa kisoja vuonna 2014, juuri aloitettuani lajin harrastamisen. Silloin tietysti puraisi iso kisakärpänen ja päätin että ensi vuonna olen itsekin tuolla. WW-kisalavalla oon ollut sen jälkeen mukana vasta kahdesti. Ensimmäisen kerran karsin vuoden 2015 kisoihin, ja pääsin kuin pääsinkin mukaan, mutta ehdin ottaa ensimmäisen ja toivottavasti myös ainoan loukkaantumiseni juuri ennen kisoja. Kentän laidalta katselu jo toistamiseen kasvatti ainakin nälkää. ;)”

Millainen tausta sinulla on urheilun ja liikunnan parissa muuten?

“Mä olen yleisurheillut, tehnyt sitä oikeastaan koko pienen ikäni. Aina kahdeksan ikäisestä parikymppiseksi ehdin yleisurheilla aika tosissani, ja kisasin SM-tasolla. Omia lajejani oli ehkä pikamatkat, niin sileät kuin aidatkin. Pienestä asti kaikki tuntui sujuvan ihan hyvin, mutten loistanut erityisesti missään, eli lopulta lajikseni muodostui seitsenottelu. Koen sen aika hyväksi taustaksi CrossFitille, mutta voimistelupuolen kanssa lähdettiin kyllä aivan nollasta, ellei jopa miinuksen puolelta! :D”

Kuinka päädyit CrossFitin pariin?

“Se alkoi kiinnostamaan oikeastaan jo niihin aikoihin, kun lopetin lukion. Juoksu ei oikein enää kulkenut, mutta sen sijaan puntilla tuntui voima tarttuvan aika kivasti. Olin kesätöissä pikaruokaravintolassa, kun silloinen pomoni ja nykyinen ystäväni vinkkasi lajista, suositteli ja ehdotti, että tossa ois kuule ihan sun laji. Päätin sitten mennä testaamaan, mutta päivän treeni (FRAN!) oli niin hirveä, ettei lajin vaihdos tullut vielä kuuloonkaan.”

“Parikymppisenä lopetin yleisurheilun ja käytyäni hetken kuntosalilla meinasin tylsistyä kuoliaaksi. Joku siinä sitten oli, mikä ajoi mut takaisin sinne CrossFit-salille. Aluksi se oli vain kunnon ylläpitoa, mutta aika nopeasti tähän hurahti ja selvisi, että kerran kisaaja on aina kisaaja!”

 

Kuulut tänä päivänä suomalaisten CF-naisten kärkiporukoihin, mikä vaatii paljon. Miten yhdistät urheilijan elämän ja päivätyön?

“Hmm, no juurikin tää yhdistäminen on ollut viime vuosina vähän hankalaa. Olin aiemmin Meilahden leikkausosastolla töissä vajaa kolmisen vuotta, mikä oli niin henkisesti kuin fyysisestikin aika kuormittavaa. Jaksamista enää riittänyt laadukkaalle treenaamiselle ja kehittymiselle, eikä oikeastaan edes arjen perusjuttuihin.”

“Viime kesänä olin mukana Karjalan Kovin -kisoissa, vaikka tiesin, ettei paukkuja välttämättä tule riittämään ihan niin kuin toivoisi. Sen jälkeen huomasin, et mun on pakko tehdä valintoja, jos aion vielä pysyä näiden mimmien mukana. Kilpailuhenkisenä ihmisenä näin ainoiksi vaihtoehdoiksi joko jättäytyä kilpaurheilusta tai hakeutua pois kolmivuoro- ja päivystystyöstä.”

“Koin, etten todellakaan ole saanut annettua vielä koko potentiaaliani urheilijana, ja onnistuin onnekseni löytämään päivätyön. Sen jälkeen kehittymistä on jälleen alkanut tapahtua ja jumppa on ruvennut maistumaan entiseen malliin. Vaikka en ehkä koskaan tule kamppailemaan kaikista kirkkaimmista mitaleista, en todellakaan ole vielä valmis jättäytymään tästä junasta. Oon myös huomannut, että moni kamppailee näiden samojen asioiden kanssa, vertaistuesta saa aina voimaa.”

“Oikeastaan, jos miettii, niin tällä hetkellä urheilu antaa taas just sopivaa tasapainoa työlle ja muulle arjelle – en koe enää sitä mitenkään rasittavana tekijänä, vaan ennemmin rentoutumis- ja jaksamiskeinona arjessa. Ja eihän tää loppupeleissä kuitenkaan niin vakavaa oo! ;)”

Mitkä muut asiat nousevat tasapainottamaan urheilija-sairaanhoitajan elämää?

“Kyllä ne on ne ystävät ja läheiset, he tietysti. Ja sit on muita harrastuksia, kuten talviuinti ja saunominen. Ne ovat sellaisia asioita itselle, mitkä rentouttavat ja palauttavat stressistä ja treenistä tosi hyvin. Muuten teen ihan perusjuttuja, näitä mitä nyt nuoret aikuiset yleensä tekevät. Tiedostan kyllä, että sellaisessa ‘paikallaan pysymisessä’ olisi ehkä vielä harjoiteltavaa, joku jooga tekisi varmaan mulle hyvää! Onneksi poikaystävä sentäs tasapainottaa ja rauhoittaa välillä mun sinkoilua! :D”

 

Mutta sitten tähän päivään. Uusi vuosi, uudet kujeet. Millainen kulunut kausi on sinulle ollut?

“Kuten tulikin sanottua, Karjalan Kovin oli oikeastaan sellainen herätys, että jotain muutoksia täytyy tehdä. Kevään treenimäärät oli jäänyt aika pieniksi ja koko urheilupuoli tosi rikkonaiseksi. Työpaikan vaihtamisen jälkeen tilanne on selkeästi parantunut. Syksy on keräilty energioita ja voimaa. Molempien kanssa on edetty ihan kivasti ja kyllähän ne peeärrät on paukkunut! Skaboissa sitten nähtäväksi jää, miten sen kuuluisan konepuolen kanssa käy.”

Olet siis jälleen mukana WW:n karsinnassa. Millä mielin lähdet lajien kimppuun?

“Hyvin odottavaisin mielin, odotan kyllä innolla! Kyllä tuo WW on kuitenkin ollut mulle sellainen lemppari ja vuoden pääkisa, ja tänäkin vuonna siihen lähdetään ihan täysillä mukaan. Mun mielestä karsinnan sijoituksilla ei ole väliä, kunhan pääsee kisaan mukaan. Sinne on sitten vielä aikaa keräillä kaikki mahdolliset paukut. Eli luottavaisin mielin!”

Millaisia vinkkejä kokeneena kisaajana ja karsijana antaisit uusille osallistujille?

“Hmm, no omasta mielestäni nyt kun löytyy skaalattu sarjakin, niin täähän sopii ihan kaikille. Eli ei kannata pelätä! Jos haluaa testata omaa kuntoaan, on WW huikea tapahtuma ja mahdollisuus siihen. Vinkkejä on kyllä vähän vaikea jaella, eihän me tiedetä yhtään, mitä on tulossa. Tärkein vinkki varmaan kuitenkin on, et muistaa pitää hauskaa! 🙂 Uskon, että taso on jälleen kova ja tasainen, ja että kaikki toistot, kilot ja sekunnit ratkaisee. Toivottavasti nähdään Mansessa!”