Esittelyssä Winter Warin ensikertalainen, 2/2 – Lauri Lilleberg

Seuraavassa Winter War 2020 -urheilijaesittelyssä on vuorossa rovaniemeläistynyt Lauri Lilleberg. 24-vuotias, alkujaan oululainen liikunnanohjaajaopiskelija saattaa olla suuremmalle CrossFit-yleisölle uusi nimi, ja urheilija osallistuikin joulukuussa kilpauransa ensimmäiseen karsintaan. Lopputuloksena oli tasainen kolmiviikkoinen ja sitä myötä kisaplakaati Tampere Areenalle ja lisäripaus pohjoisempaa edustusta urheilijoiden joukkoon.

Aloitetaanpas perustiedoilla – Mitä teet, mistä tulet ja missä olet?

“Oon siis alun perin Oulusta kotoisin, ja Rovaniemelle muutin opiskelemaan 2017. Silloin syksyllä aloitin myös crossfitin harrastamisen. Opiskelen Lapin AMK:ssa liikunnanohjaajaksi, nyt on kolmas vuosi menossa. Toimin myös CrossFit Rovaniemellä valmentaja, ja sitä oon itse asiassa tehnyt ihan salin alkuajoista lähtien, noin 1,5 vuoden ajan. Valmennushommat on siis ollut mukana koko opintojen ajan.”

Mikä on taustasi urheilijana?

“Jalkapalloa oon pelannut aika lailla koko elämäni, junnuna myös SM-tasolla. Lopetin sen 18-vuotiaana. Sitä siis suurimmaksi osaksi, ja sitten oikeastaan kaikkea, mitä talvella nyt voikaan tehdä – hiihtoa, jääkiekkoa, ja sitten kävin perus kuntosalilla ennen kuin löysin crossfitin pariin.”

Mistä tuli idea lähteä mukaan kauden Winter Warin karsintaan?

“Silloin kun aloitin crossfitin, treenasin lähinnä vain omaksi iloksi. Kävin viime vuonna katsomassa Wintereitä ensimmäistä kertaa, ja siellä ollessa tuli mieleen, että tuolla olisi mukava olla. Se ajatus kulki mukana taka-alalla koko ajan, mutta en sen suuremmin huudellut ääneen, että tässä ollaan kisoihin menossa. Sitten kun karsinnat tuli, ilmoittauduin mukaan, ja satuin pääsemään. Tämä oli ensimmäinen kerta kun karsin mihinkään, ja paikka tuli kieltämättä vähän yllättäen, kun vain kolme viikkoa ennen karsinnan alkua reväytin takareiden. Kokeilin ekaa lajia ja se meni sen verran hyvin, että ilmoittauduin. Nyt paikat on kyllä hyvin kunnossa – pitä koputtaa puuta.”

Millainen fiilis karsinnoista jäi? Tuliko vastaan omia vahvuuksia tai haastavia asioita?

“Hmm, no toisesta lajista (yhteensä kuusi intervallia, joissa liikkeinä soutua ja muscle uppeja sekä soutua ja käsilläkävelyä) jäi kyllä hyvä fiilis, kun siinä oli mukana käsilläkävelyä ja ring muscle uppeja. Silloin kun aloitin lajin, en siis osannut niitä lainkaan, ja nyt pystyi näkemään, että niissä on tullut hyvin kehitystä. Sitten kolmas laji, missä nosteltiin, meni vähän huonommin omaan tasoon nähden oman loukkaantumisen takia. Yritän nyt tässä vielä ennen kisaa piikata voimapuolta. Kaikin puolin oli kuitenkin siis mukavia lajeja, omasta mielestä hyviä testejä.”

Millä tavoin valmistaudut muutoin itse kisaan?

“Tässä nyt vuodenvaihteen jälkeen mennään kolme viikkoa aikaa kovaa vielä. Mitään ihmeitä ei keretä tekemään, vaan pääpaino on saada ehjä treenijakso alle ja pitää paikat terveenä. Paljon metconeita ja kovempaa volyymia vielä nyt, ja kun kisat lähenee, otetaan intensiteettiä alas.”

Mitä tavoitteita sinulla on muuten urheilijana?

“Nyt kun on päässyt tässä karsintahommassa vauhtiin, niin eiköhän koiteta karsia ensi kesänä ja syksynä järjestettäviin kisoihin. Nyt (Winteriä ajatellen) ei oo sen kummempia odotuksia, kun on kyseessä ekat kisat, mennään ennemmin haistelemaan tunnelmia. Mutta totta kai haluun tehdä niin hyvin kuin voin ja pärjätä. Kun on kuitenkin ekat kisat edessä, niin tunnistan realiteetit. Tää tulee olemaan tällainen oppimismatka.”